Choose language

Hyvinvoiva henkilöstö on tuottavuuden moottori – ja avain parhaiden osaajien houkutteluun

Tuottavuus ja työhyvinvointi eivät ole vastakkaisia tavoitteita. Kun teknologia ja automaatio vähentävät turhaa kuormitusta, työntekijöiden hyvinvointi kasvaa, Visma Aquilan Sovellusasiantuntija Kati Sulavuori kirjoittaa.
Kati-Sulavuori_websize_2025_v03

Teknologia auttaa tehostamaan toimintaa ja karsimaan ylimääräisiä kustannuksia, mutta organisaatioiden todellinen tuottavuus perustuu ennen kaikkea hyvinvoivaan henkilöstöön. Kun työntekijät voivat hyvin ja jaksavat työssään, he ovat motivoituneempia, mikä näkyy myös parempina tuloksina.

Tuottavuus ja työhyvinvointi eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan ne tukevat toisiaan. Hyvinvoivien työntekijöiden motivaatio ja sitoutuminen työtä kohtaan kasvaa, mikä johtaa parempiin tuloksiin.

Työhyvinvointia voi tukea tehokkailla prosesseilla, automaatiolla sekä älykkäillä työkaluilla, jotka vähentävät turhaa kuormitusta. Parhaimmillaan automaatio tekee työnteosta sujuvaa: tärkeitä tietoja ei tarvitse etsiä useista lähteistä tai tehdä kirjauksia useaan kertaan eri alustoille, vaan tieto on siellä, missä sen kuuluukin olla.

Kun manuaalinen työ vähenee, jää enemmän aikaa asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin ja samalla inhimillisten virheiden riski pienenee. Tämä ei ainoastaan lisää tehokkuutta ja tuottavuutta, vaan kasvattaa myös työtyytyväisyyttä ja arjen sujuvuutta.

Data ja analytiikka työhyvinvoinnin tukena

Data ja analytiikka eivät ole pelkästään tehokkuuden ja tuottavuuden mittareita, vaan ne voivat paljastaa työhyvinvoinnin kipupisteitä ja auttavat puuttumaan niihin ennen kuin ne kasvavat ongelmiksi asti. Esimerkiksi työkuormitus voi olla hyvin subjektiivinen kokemus, mutta dataa tarkastelemalla voidaan saada selkeää tietoa siitä, onko työvuorosuunnittelu tai työtehtävien jakautuminen tasapuolista.

Myös erilaiset ristiriidat voivat ratketa, kun taustalla olevat oikeat juurisyyt selviävät datan avulla. Työntekijä saattaa esimerkiksi kokea, ettei hänelle tarjota riittävää koulutusta uusien teknologioiden käyttöönottoon, vaikka tosiasiassa organisaatio todella panostaa työntekijöiden kouluttamiseen. Data voikin paljastaa, että ongelmana ei ole koulutusten puute, vaan se, ettei työntekijöillä ole työkuormaltaan mahdollisuutta osallistua niihin. Tällöin ratkaisu ei ole vain uusien koulutusten järjestäminen, vaan työtehtävien järjestely niin, että oppimiselle jää tilaa.

Kun dataa hyödynnetään oikein, se ei kerro pelkästään mitä tapahtuu, vaan auttaa ymmärtämään, miksi tietyt kokemukset syntyvät  ja ennen kaikkea, miten niitä voidaan parantaa.

Mitkä HR-mittarit tarjoavat tietoa työhyvinvoinnista ja miten kerättyä dataa voi hyödyntää?
Lue parhaat HR-mittarit työhyvinvoinnin seuraamiseen ja kehittämiseen.

Miten parantaa tuottavuutta työhyvinvointia kehittämällä?

  1. Keskity olennaiseen. Onko työntekijöillä mahdollisuus keskittyä ydintehtäviinsä, vai vievätkö vanhentuneet prosessit ja manuaalinen työ liikaa aikaa?
  2. Kuuntele työntekijöitä ja satsaa psykologiseen turvallisuuteen. Kun työntekijät uskaltavat kertoa omista ajatuksistaan avoimesti, erilaisia teknologisia ratkaisuja voidaan tehdä vastaamaan käyttäjien todellisiin tarpeisiin.
  3. Vähennä kuormitusta selkeillä tavoitteilla. Tasapainoinen työkuorma ja selkeät tavoitteet tukevat henkilöstön työssä jaksamista.
  4. Kouluta ja tue. Uudet työkalut eivät hyödytä, jos niitä ei osata tai haluta käyttää - panosta siis käyttöönottoon ja jatkuvaan tukeen. Myös hyvin suunniteltu osaamisen johtaminen auttaa varmistamaan, että oikea osaaminen on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Esimerkiksi julkisella sektorilla osaamista johtamalla voidaan parantaa henkilöstön hyvinvointia sekä palveluiden laatua ja varmistaa muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin vastaaminen.
  5. Mittaa ja kehitä. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittäminen on jatkuva prosessi. Mittareiden avulla voidaan tunnistaa, mikä toimii ja mitä tulisi parantaa.

Kun organisaatio panostaa sekä tuottavuuteen että työhyvinvointiin, se ei vain tehosta toimintaansa, vaan rakentaa samalla kestävää kilpailuetua. Parhaat osaajat valitsevat työpaikan, jossa he eivät ainoastaan menesty ammatillisesti vaan myös voivat hyvin. Tuottavuuteen ja työhyvinvointiin panostaminen onkin arvokas investointi, joka maksaa itsensä takaisin.

Mitkä trendit muovaavat työelämää juuri nyt ja miten HR voi varautua muutokseen?

Katso webinaari, jossa kuulet mitä taitoja HR-asiantuntijan kannattaa kehittää juuri nyt vastatakseen tulevaisuuden haasteisiin, ja miten HR-järjestelmät ja niiden tuottama data tukevat työtä nyt ja tulevaisuudessa.

Katso tallenne

 

Sinua voisi kiinnostaa myös